keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958)

Tämä elokuva sai minut hämmennyksen tilaan sekoittaessaan selvästi lapsille suunnattuja jaksoja kyyniseen ihmiskuvaan, jossa kaikki juoksivat rahan perässä ja avioliitto esitettiin painajaisena:). Muutenkin P & P on usein melko hämmentävää kamaa. Tässäkin oli ensin kauppaneuvos Lillukan perinnönjako, jonka jälkeen Pekka ja Pätkä pelasivat futista ja rikkoivat astioita. Tämän jälkeen he huijasivat Justiinaa niin, että Pätkä antoi ymmärtää Pekan kuolleen ja sitten siirryttiinkin jo ottamaan yhteyttä kuolleeseen! Olisi kiinnostavaa pohtia, että liittyykö rillumarein ja Puupää-leffojen absurdia, groteskia ja hellämielisyyttä yhdistelevä komiikka jotenkin sodan jälkeiseen tunneilmastoon, jossa usko auktoriteetteihin oli monelta kadonnut.
Leffan vahvuutena ovat tietenkin mainiot pääosanesittäjät. Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski ja Armas Jokio eivät ole lainkaan teatraalisia, eivätkä myöskään pinnistetyn "luontevia", vaan vain rentoja ja taitavia.
Pekan ja Pätkän hahmojen kiinnostavuus ja suosio on syntynyt varmaan suureksi osaksi siitä, että he ovat samaan aikaan sekä samaistuttavia että peruuttamattomasti ulkopuolisia. Heille "aikuiset ihmissuhteet" ovat mahdottomia, samoin heidän käytännön taitonsa maailmaa vastaan selviämisessä ovat käytännössä olemattomat. Kuitenkin he heijastavat jotain hyvin inhimillistä.
Elokuva on epätasainen, mutta parhaat kohtaukset ovat erittäin hauskoja.

Ohjaus: Armand Lohikoski
Pääosissa: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Armas Jokio, Harri Turunen, Elsa Turakainen, Juhani Kumpulainen, Leena Pulkkinen, Heikki Heino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti