keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin (1971)

Agapetuksen klassikkotarinan neljäs filmatisointi on sujuva, mutta jää ulkokohtaiseksi. En oikein saanut otetta elokuvasta, vaikka se suhteellisen viihdyttävä onkin. Muidenkin mielipiteet tuntuvat hajautuvan. Jotkut arvioitsijat pitävät tätä kaikkien aikojen parhaisiin kotimaisiin komedioihin kuuluvana, kun taas esimerkiksi Timo Malmi pitää sitä tyhjänpäiväisenä.
Parhaan roolisuorituksen teki Veijo Pasanen asemapäällikkönä ja värikuvaus oli hienoa. Heikki Kinnuselle ja Metsoloiden pahiksena muistetulle Juha Hyppöselle ongelmat ratkaisevana sankarikaksikkona jäi lopulta varsin vähän näyttelemistä. Tarinassa kuluu liikaa aikaa väärinkäsitysten selvittämiseen eikä modernisointi ole täysin onnistunut. Ossi Elstelän versio (1940) pesee tämän kyllä.

Ohjaus: Matti Kassila
Pääosissa: Heikki Kinnunen, Juha Hyppönen, Tuire Salenius, Marja-Leena Kouki, Kauko Helovirta, Risto Mäkelä Veijo Pasanen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti