sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Iloinen Linnanmäki (1960)

Pimux ja Sussux käyvät kovaa taistoa siitä, kumman shampoomerkki on parempi. Sussuxille työskentelevä Tea (Tea Ista) joutuu hankaluuksiin jouduttuaan vahingossa kilpailevan merkin järjestämään tukanpesukilpailuun ja kehuttuaan siellä Sussuxia. Loppuelokuvan juoni koostuukin siitä, että Teaa yritetään tavoittaa Linnanmäellä ja välillä nähdään huvipuistossa esiintyvien viihdyttäjien ohjelmanumeroita.
Kuten juonitiivistelmä kertoo, kyseessä on höyhenenkevyt komedia, mutta se ei silti ole täysin vailla ansioita. Veikko Itkosesta Kavin ohjelmavihkoon kirjoittanut Petteri Kalliomäki luonnehtii Jack Witikan tuottajalle ohjaamia komedioita osuvasti "näennäisen tyhjänpäiväisiksi" ja toteaa, että ne sisältävät "hypnoottista tilan ja draamanhallintataitoa". Iloista Linnanmäkeä Kalliomäki hehkuttaa näin: "Parhailla hetkillään teos tuo mieleen tashlinlaisen mainosyhteiskunnan satiirin sekä Tatin Paraden melankolisiksi vääntyneet varieteetaltioinnnit".
Teos on eittämättä epätasainen jo valitun metodin vuoksi, mutta ilman muuta katsomisen arvoinen. Rahan perässä juoksemiseen ja kapitalismin valtaan liittyy naisten silmitön objektivointi (tuotteiden myymiseen tarvitaan naisia) ja kuvaavaa tälle onkin, että päähenkilön perässä juoksevat miehet eivät tunnista tätä, siis erota muiden naisten joukosta. Merkille pantavaa on sekin, että (taloudellisessa) vallassa olevat miehet ovat nimenomaan keski-ikäisiä tai vanhempia.
Räiskyvä värienkäyttö (parhaimmillaan Osmo Harkimon ja tuottaja Veikko Itkosen kuvaus on todella komeaa) tuo mieleen pop-taiteen ja vääntää ihmisten pyrkimykset samanlaiseen groteskiin kulmaan kuin mainitulla Tashlinillakin. Parhaissa jaksoissa saavutetaan tuntu elämän tyhjyydestä, järjettömyydestä ja arvoituksellisuudesta farssin keinoin.
Kalliomäki sanoi Itkosen vuotta myöhemmästä Mullin mallin-teoksesta, että se muuntaa rillumarein käsiteavantgardeksi. Samanlaisia avantgardistisia pyrkimyksiä on tässäkin nähtävissä. Huvipuisto ja sen esitystaltioinnit tuovat mieleen varhaisen attraktioelokuvan ja sen hämmästyksen estetiikan, jossa asioiden näyttäminen ja näkeminen oli sinällään tärkeää tarinankerronnan ohi. Muistettakoon, että vastaava "silmillä ahmiminen" on ollut yksi kulutusyhteiskunnan suuria käynnissäpitäviä voimia.
Kaikkiaan siis kaikki ihmisen pyrinnöt näytetään vähän naurettavina ja elokuvan etsivä ja "sekoileva" muoto vastaa teemaa. Tuloksena on väistämättä välillä myös tylsiä jaksoja ja nollatasoista viihdettä.

Ohjaus: Jack Witikka
Pääosissa: Tea Ista, Niilo Tarvajärvi, Matti Aulos, Pentti Irjala, Ismo Kallio, Elina Salo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti