Roland af Hällstömin ohjaama Putkinotko (1954) kuuluu keskeisiin klassikkokirjallisuutemme filmatisointeihin. Se on yhden päivän tarina, joka lähtee liikkeelle siitä, että Rosina (Elvi Saarnio) on lähdössä kaupunkiin houkutellakseen sukulaisensa Putkinotkoon viinan keittoon ja käydäkseen apteekissa. Perheen pää Juutas Käkriäinen (Matti Lehtelä) puolestaan lähtee käymään myllyssä hakeakseen jauhoja perheelleen.
Joel Lehtosen kuvaus "laiskasta viinatrokarista ja hänen ahkerasta ajastaan" on kääntynyt onnellisesti elokuvaksi. Dialogi on yksi onnistuneimmista kotimaisen elokuvan historiassa ja kurjalistokuvauksesta puuttuu kokonaan ylemmyydentunne. Putkinotkolaiset eivät ole nöyriä eivätkä tunnollisia alamaisia, vaan omia itsejään. Ilmaisullisesti ohjaaja on tavoittanut hienosti tasapainon realistisemman ja lyyrisemmän aineksen välillä, tässä mielessä työtä voi kutsua klassiseksi. Markku Varjola on Filmihulluun kirjoittamassaan esseessä kiinnittänyt huomiota siihen, että kamera seurailee tapahtumia usein niiden "liepeillä" pysyen ja löytänyt tästä jotain renoirilaista. Kieltämättä Jean Renoir tulee mieleen elokuvaa katsoessa, kuten myös Chaplin.
Af Hällströmillä, kuten myös Chaplinilla elämä on jatkuvaa taistelua olemassaolosta ja se heittää jatkuvasti eteen uudenlaisia tilanteita, joista pitää selviytyä. Juutas Käkriäinen ei ole pelkästään laiska. Hän pyrkii säilyttämään itsenäisyytensä siten, ettei hyväksy mitään, mitä ei itse halua tehdä. Niinpä vuokraisäntä Aapeli Muttisen (Pentti Viljanen) omenapuut ja muutkin omistukset ovat jääneet hoitamatta. Tällä tavoin Käkriäisen elämä vaikeutuu, mutta toisaalta hän pystyy säilyttämään itsekunnioituksensa. Elokuva (ja Lehtosen kirja) on ihmisarvon puolustus, joka sisältää vähän samanlaisia teemoja kuin Arvid Järnefeltin kuuluisa pamfletti Maa kuuluu kaikille. Ellei kaikkien ihmisarvoa tunnusteta, tuloksena on ongelmia. Putkinotkolaisten suhde yhteiskunnallisesti ylempiinsä onkin epäluuloinen ja kaunainen. He nöyristelevät näitä vain pakon edessä. Vuokraisäntä Muttinen ei kuitenkaan ole yksiviivainen hahmo, vaikuttaa siltä, että hän ei tahdo tietentahtoen nöyryyttää Juutasta. Teos onkin psykologisesti tarkkanäköinen luokkasuhteiden analyysi ja välittää samalla tunnun olemassaolon perimmäisestä arvoituksellisuudesta.
Teuvo Tulion apulaisohjaajana aiemmin toiminut af Hällström on tässä elokuvassa jo kaukana Tulion linjalta. Melodraaman on korvannut realismi. Elokuvassa on silti pystytty säilyttämään elämän vapaa virtailu ja ihmisen ja elämän arvaamattomuus. Elokuva on tehty kirjaimellisesti maan tasalta, putkinotkolaisten vaatteet ja asunnot tuntuvat olevan ainaisessa lahoamistilassa. Ikään kuin he puolihuolimattomasti ponnistelisivat päästäkseen sivilisaation piiriin, mutta luonto vetää heitä myös puoleensa. Se on heille niin turvapaikka kuin vastustajakin.
Ohjaus: Roland af Hällström. Pääosissa: Matti Lehtelä, Elvi Saarnio, Lasse Pöysti, Pentti Viljanen, Ari Laine, Hillevi Rautio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti