Katarina kaunis leski (1950)

Toivo Särkkä ohjasi vuonna 1949 ensi-iltaan tulleen elokuvan Katupeilin takana, joka oli hänen suurimpia menestyksiään niin taiteellisesti kuin yleisömääränkin kannalta. Samaa linjaa oli siis syytä jatkaa. Seuraavana vuonna Särkältä ilmestyikin tämä vuoden 1790 Turkuun sijoittuva koominen historiallinen romanssi. Molemmat perustuvat myös Serpin eli Seere Salmisen näytelmiin.
Nuori Katarina Thorwöst (Eeva-Kaarina Volanen) on jäänyt leskeksi ja kun suruvuosi on kulunut, ovat kosijatkin valmiina. Naisen nuoruuden ja kauneuden lisäksi näitä häntä huomattavasti vanhempia miehiä viehättää Katarinan perimä suuri omaisuus. Niin rahaton dosentti Cajalen (Jalmari Rinne) kuin pastori Mathesiuskin havittelevat avioliittoa nuoren naisen kanssa. Mathesiuksen lisämotivaationa toimii sekin, että toinen vaihtoehto on joutua elättämään Mynämäen kirkkoherran leskeä. Kaupunkiin ilmestyy kuitenkin parahiksi luutnantti Carl-Magnus Schildt (Martti Katajisto) ja Katariina kiinnostuu hänestä.
Särkkä oli usein parhaimmillaan historiallisissa aiheissa ja tässäkin elokuvassa ajankuva on tavoitettu mainiosti niin lavastuksen, pukujen kuin käytöstapojenkin osalta. Satiirisen terän tähän herkulliseen komediaan luo se, että monet hahmoista näkevät naimisiinmenon pelkästään rahan kannalta ja vanhemmat miehet haluavat itselleen nuoren naisen myös itsetuntonsa pönkittämiseksi. Naiset taas muodostavat pikkukaupungin moraalia vartioivan juorukerhon.
  Salminen ja Rinne tekevät molemmat mainiot suoritukset. He tyylittelevät hahmonsa groteskiin suuntaan ja luovat näin koomista lisätehoa. Cajalen ja Mathesius eivät silti käänny pelkästään vastenmielisiksi, vaan heidän toimintansa on motivoitu ajan tapakulttuuria ja sukupuolten roolijakoa vasten. Tarinassa on ajoittaista tyhjäkäyntiä sen jälkeen, kun Katarinan ja luutnantin suhde on alkanut, mutta hyvät näyttelijäsuoritukset pitävät elokuvan koossa loppuun asti. Mukana on Särkälle tyypillinen vivahde melkein tavoittamatonta, arjen yläpuolelle kohoavaa romantiikkaa (Katarinan ja luutnantin suhde) ja sivurooleista tekee erikseen mieli mainita aina mainion Rauha Rentolan mamselli Augusta Eufrosyne Schenbeck. Rentola  kuvaa hauskasti ja koskettavasti mamsellin ailahteluja ja kehnoa itseluottamusta. Kaikkiaan Katarina kaunis leski on herkkupala kotimaisen vanhan komedian ystävälle.

Katarina kaunis leski (1950)
Ohjaus: Toivo Särkkä
Pääosissa: Eeva-Kaarina Volanen, Martti Katajisto, Jalmari Rinne, Unto Salminen, Rauha Rentola, Jorma Nortimo, Arvo Lehesmaa, Henny Waljus, Tyyne Haarla, Leo Riuttu, Annie Sundman.

Tyttö tuli taloon (1956)

Kaksi nuorta naista on menossa kesäloman viettoon serkkunsa mökille, mutta eksyvät vahingossa elokuvakäsikirjoittajan huvilalle. Käsikirjoittaja kärvistelee samalla luomisongelmien parissa. Hän huomaa kutsumattomat vieraat, mutta ei aja näitä pois, vaan päättää käyttää heidän seikkailujaan uuden tekstinsä pohjana.
Nuori Heidi Krohn oli 1950-luvun puolivälissä maamme suosituimpia filmitähtiä ja Veikko Itkonen tuotti kolme hänen pääosittamaansa kevyttä komediaa. Tyttö tuli taloon on niistä viimeinen ja sen Itkonen myös ohjasi. Kokonaisuutena elokuva ei ole mikään mestariteos, mutta sitä katsoessa tulee hyvä mieli, joten vanhojen kotimaisten komedioiden ystävän kannattaa katsastaa se ainakin kertaalleen.
Filmin pointtina on parodiointi elokuvan tekotavoista (nopeasti viihdettä purkkiin kevyellä käsikirjoituksella) ja tässä mielessä Tyttö tuli taloon on aika harvinainen teos. Myöhemmin Speden Tup-akka-lakko parodioi elokuvantekoa vähän samaan tapaan. Kuluneet vuosikymmenet ovat tuoneet tarinaan myös tiettyä lisäkierrettä.
Joel Rinteen esittämä käsikirjoittaja nimittäin sekä salakuuntelee että tiirailee kaukoputkella nuoria kesävieraita. Tämä saa aikaan kieltämättä hieman pervon tunnelman näin Me Too-aikakaudella. Muutenkin asenne naisiin on mutkattoman patriarkaalinen eikä käsikirjoittaja kaihda jatkuvaa valehtelemista. Parodian yksi taso onkin siinä, että kaikenlaiset ihmissuhdesekoilut ja todelliset sekä valkokankaalle suunnitellut roolit menevät koko ajan sekaisin. Lopun onnellinen parisuhteenmuodostuskin jää vähän kyseenalaiseen valoon, kun loppusuudelma saadaan "tuottajan vaatimuksesta".
Naisten asenne parisuhteeseen taas on käytännöllinen. Miehen on oltava rehellinen, mutta kyettävä myös takaamaan hyvä elintaso. Elintason kohottamiseen liittyvät haaveet ovatkin yksi Itkosen komedioiden vakioteemoista (Virtaset ja Lahtiset, Maailman kaunein tyttö). Nämä kaikki piirteet, kuten myös julkkiskulttuurin irvailu yleensäkin (mitä oli ollut jo aiemmassa Krohn-komediassa Leena) tuovat kiinnostavia lisäsävyjä elokuvan päivänpaisteiseen pintaan.
Kaikkiaan Itkosen ohjaus on varsin sujuvaa ja Kalle Peronkosken kuvaus tyylikästä. Jotkut kuvat auringonpaisteisesta järvestä ja nuorista pääosanesittäjistä ovat todella kauniita. Tämäkin Itkosen komedia tapahtuu pääasiassa yhdessä miljöössä eli käsikirjoittajan huvilalla. Tämä on yhdistävä piirre useallekin tuottajan hupielokuvalle. Helunan häämatka tapahtuu sisävesilaivalla, Mullin mallin tyhjässä hotellissa, Iloinen Linnanmäki huvipuistossa, Suuri sävelparaati studiossa "suurta konserttia harjoiteltaessa", Virtaset ja Lahtiset päähenkilöperheen "asunnossa" ja Voi veljet mikä päivä! taas kesähuvilalla. Ratkaisuja on varmaan useasti tehty budjettisyistä, mutta niissä tekee mieli nähdä myös jonkinlainen filosofinen kannanotto siihen, miten komediaa voi tehdä.

Tyttö tuli taloon (1956)
Ohjaus: Veikko Itkonen
Käsikirjoitus: Roy eli Tapio Vilpponen
Pääosissa: Heidi Krohn, Maija Karhi, Joel Rinne, Matti Oravisto, Mirva Arvinen, Pentti Viljanen, Uuno Laakso, Jorma Nortimo, Ekke Hämäläinen, Kaarlo Wilska.