Opettajatar seikkailee (1960)

Aarne Tarkaksen tuotannon arvostus on viime vuosina hiljakseen kohonnut ja varsinkin hänen parhaita komedioitaan on ryhdytty kohottamaan kotimaisen elokuvan klassikoiden joukkoon. Yksi näistä arvonnousun kokeneista elokuvista on ollut Opettajatar seikkailee, jota erityisesti kriitikko Jukka Sammalisto on kehunut. Se avaa ohjaajan seitsemän elokuvan mittaisen sarjan, jossa naureskellaan keski- ja yläluokan tapakulttuurille ja sosiaalista nousua havitteleville onnenonkijoille. Tosin samoja piirteitä on jo Tarkaksen elokuvassa Vihdoinkin hääyö (1957).
Toistuvana teemana sarjan teoksissa ovat tapakulttuurin ahtaat normit, joita noudattaessaan päähenkilöt sotkeutuvat sekavien tapahtumien vyyhtiin. Tässä opettaja Leena Kataja (Leni Katajakoski) on epäsuosittu oppilaidensa keskuudessa ja jää väärinkäsityksen ja välinpitämättömyyden seurauksena saareen taidemaalarin (Tommi Rinne) kanssa. Siveä kansankynttilä pelkää maineensa menetystä ja sosiaalisen katastrofin uhka pahenee, kun hän saa tietää taidemaalarin tehneen hänestä alastonmaalauksen, joka uhkaa päätyä taidenäyttelyyn kaupungin kerman töllisteltäväksi.
Opettajatar seikkailee sisältää varsinkin alun saarikohtauksissa vielä tyhjäkäyntiä, mutta kun väärinkäsitysten mylly yltyy täysille kierroksilleen, on tuloksena nautittavaa komediaa. Ohjaaja on tyylitellyt tapahtumat niin kauas todellisuudesta, ettei tarinassa ole sijaa yhteiskunnalliselle realismille, mutta sen sijaan tapakulttuurin ahdistavat normit joutuvat perusteellisen naurun kohteeksi. Temaattisesti elokuvalla on yhtymäkohtansa edellisenä vuonna valmistuneeseen sotilasfarssiin Vatsa sisään, rinta ulos! jossa Helge Heralan esittämä kapteeni joutui (seksuaaliseen) paniikkiin jouduttuaan tyttökoulun oppilaiden viettely-yritysten kohteeksi. Tässä "kärsivänä" osapuolena on siis nainen, mutta asetelmaa ei viedä yhtä pitkälle. Sen sijaan keskitytään seuraamaan kaupungin asukkaiden väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja, joiden suodattaman kukin näkee asiat omasta (vääristyneestä) näkökulmastaan. Tämän voisi pelkistää niin, että ihminen on sitä, mitä hänen yhteiskunnallisen asemansa uskotaan olevan. Tässä mielessä Opettajatar seikkailee on yhä varsin tarkkanäköinen teos. Monen muun Tarkaksen teoksen tapaan päähenkilöt etsivät keinoja elää aitoa elämää roolien puristuksessa tai mahdollisuutta vapautua niistä, määrittelemään elämää omilla ehdoillaan. Tämä teema toistui niin Tarkaksen kevyemmissä (Kulkurin masurkka, Älä nuolase!) kuin vakavammissakin teoksissa (Yö on pitkä, Olemme kaikki syyllisiä, Nina ja Erik, Hän varasti elämän, Naiset, jotka minulle annoit). Draamoissa tämä pyrkimys saattoi saada itsetuhoisia piirteitä.
Katajakosken ja Rinteen muodostama pääpari on mainio, mutta kenties vielä herkullisempia ovat sivuhahmot. Leo Jokela pikkuroistona, Siiri Angerkoski seurapiirirouvana, Paavo Hukkinen asianajajana ja Pia Hattara hänen vaimonaan ja ennen kaikkea Uljas Kandolin ja Hannes Häyrinen poliisikaksikkona. Poliisihahmot koheltavat itse kuvittelemansa murhatutkinnan parissa ja heissä voi nähdä parodiaa tai satiiria. Kannattaa tässä yhteydessä pitää mielessä 50-luvun murhien aiheuttamat kohut.
Kaikkiaan Opettajatar seikkailee on tyhjäkäynteineenkin viihdyttävä elokuva, vaikka en pidäkään sitä Tarkaksen parhaana komediana.

Opettajatar seikkailee (1960)
Ohjaus: Aarne Tarkas
Pääosissa: Leni Katajakoski, Tommi Rinne, Uljas Kandolin, Hannes Häyrinen, Leo Jokela, Risto Mäkelä, Aarne Laine, Siiri Angerkoski, Paavo Hukkinen, Pia Hattara, Pirkko Mannola.