Erkki Karun elokuvaa Meidän poikamme merellä (1933) pidetään yleensä ensimmäisenä suomalaisena musikaalina (tosin Yrjö Nortan kahta vuotta aikaisempi Sano se suomeksi sisälsi sekin musikaalin piirteitä). Musiikkinumerot ovatkin Georg Malmsténin tähdittämän teoksen parasta antia (erityisesti kiinnostavasti lavastettu Sukellusvenevalssi). Muuten filmi on varsin pahasti ajan kuluttama. Juoni on lattea ja se kerrotaan laahaavasti.
Karun ohjauksessa parasta ovat sotilaiden toimintaa dokumentoivat kohtaukset. Lopun sotaharjoitus- ja sukellusvenejaksoon on saatu jopa iskevyyttä. Ideologisesti Meidän poikamme merellä on aikansa tuote. Armeija esitetään ensin turvallisena paikkana, jossa pojat koulitaan miehiksi, mutta lopun sotaharjoitusjakso kertoo sitten jo suoraan asian vakavammasta puolesta, vaikka loppu on (tietenkin) onnellinen. Tämä tuo (tahattomastikin) ristiriitaa armeijaa ylistävään yleissävyyn.
Sotilasfarssiksi elokuvaa ei voi vielä kutsua, vaikka joitakin lajille tyypillisiä vitsejä onkin mukana. 1930-luvun sotilasfarsseille oli tyypillistä ns. kääntymiskertomus, jossa pelkuri tai mammanpoika kasvoi rohkeaksi vastuunottajaksi. Malmsténin hahmossa on tästä piirteitä sikäli, että alussa hän pinnaa päästäkseen katsomaan kaunista sairaanhoitajaa (juonen arvannut lääkäri antaa hänelle risiiniöljyä), mutta lopussa pelastaa koko pulaan joutuneen sukellusveneensä miehistön nousemalla henkensä kaupalla pintaan. Malmsténin hahmon miehisyyttä ei kuitenkaan aseteta missään vaiheessa vakavasti kyseenalaiseksi.
Meidän poikamme merellä (1933)
Ohjaus: Erkki Karu
Pääosissa: Georg Malmstén, Kati Aspelin, Aku Käyhkö, Jaakko Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti