Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa esitettiin tänä vuonna Nyrki Tapiovaaran Varastetun kuoleman (1938) versio, jota ei ole nähty sitten 1950-luvun. Elokuvassa kuvaajana ja tuottajana sekä käsikirjoittajana toiminut Erik Blomberg leikkasi tuolloin elokuvasta sen nykyään paremmin tunnetun version. Nyt nuo poistot oli mahdollisimman tarkasti palautettu paikoilleen.
Varastettu kuolema on tunnettu yhtenä kokeellisimmista kotimaisista valtavirtaelokuvista ja siinä onkin runsaasti improvisoinnin seurauksena syntyneitä kuvia. Palautetut poistot toivat tuota materiaalia yhä enemmän mukaan ja elokuva painottui entisestään visuaalisen luovuuden suuntaan. Riippuu katsojasta, nauttiiko siitä vai ei. Dramaturgisesti elokuva ei ole mitenkään erityisen hyvin koossa pysyvä, mutta sen kunnianhimoa ja kuvallista taituruutta on pakko ihailla. Painopiste onkin tiiviin tarinan sijasta tunnelmassa ja filmin välittämässä maailmankatsomuksessa.
Runar Schildtin novelliin Lihamylly perustuvassa tarinassa Robert (Ilmari Mänty) on aktivisti, joka kamppailee tovereineen Suomen irrottamiseksi Venäjän vallasta. Tapahtumat sijoittuvat jonnekin Venäjän ja Japanin sodan (1904-05) tienoille. Alun maanalaisesta toiminnasta edetään aseiden hankintaan roistomaiselta (mutta toisaalta kiehtovalta) asekauppias Claesonilta (Santeri Karilo). Claesonin naisystävä ja liikekumppani Manja (Tuulikki Paananen) rakastuu Robertiin ja siirtyy aktivistien puolelle. Mukana tarinassa on myös jonkinlainen Claesonin naispuolinen vastine, matami Johansson (Annie Mörk), joka ei alkuperäisessä novellissa esiinny.
Vain keskeneräisenä säilyneen Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939) teoksen ja Varastetun kuoleman temaattiset yhtäläisyydet ovat selkeät, niin komediallinen kuin Lahtinen onkin. Molemmissa elokuvissa päähenkilöt (niin mies kuin nainenkin) kamppailevat tullakseen omaksi itsekseen, siksi persoonallisuudeksi, mitä he ovat ja tahtovat olla. Molemmat elokuvat sisältävät myös runsaasti kokeellisia elementtejä. Molemmissa on myös ristiriitaisuutta. Vapauteen sekoittuu autoritaarisuutta ja kuolemaa. Varastetussa kuolemassa Manja ja Robert ovat valmiita kuolemaan aatteensa puolesta, Lahtisessa herra Lahtinen on valmis itsemurhaan ennen henkistä vapautumistaan. Vaikka molemmissa elokuvissa tavoitellaan nimen omaan oman äänen ja persoonan löytymistä, niin niissä myös halutaan samaistua johonkin itseä suurempaan ryhmään (aktivisteihin, työläisiin). Tämä juontunee osaltaan Tapiovaaran vasemmistolaisesta maailmankatsomuksesta, jossa ihminen nähdään yhteisönsä/yhteiskunnan osana. Varastetun kuoleman tarina ja muoto myös lisäävät tuota moniselitteisyyttä. Esimerkiksi suhtautuminen kuolemaan on vuoronperään hirtehishumoristista ja haudanvakavaa ja nämä sävyt myös sekoittuvat tavalla, joka ei välttämättä ole jokapäiväistä vielä nykypäivänkään kotimaisessa elokuvassa. Kaikkiaan Varastettu kuolema on elokuvallisilta keinoiltaan ja symbolien käytöltään niin rikas elokuva, että sen tarkempi analysoiminen vaatisi useamman katsomiskerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti