Poliittista jännityselokuvaa paikantamassa

Matti Salo on pitkän linjan elokuvakirjoittaja, jonka ura alkoi jo 1950-luvulla. Salo on yhdysvaltalaisen elokuvan asiantuntija, jonka kirjoista merkittävin (Hiljaiset sankarit) käsittelee Hollywoodin kommunistivainoissa 1950-luvulla mustalle listalle joutuneita käsikirjoittajia. Nyt mies on julkaissut sivumäärältään melko suppean, mutta anniltaan täysipainoisen johdatuksen poliittiseen jännityselokuvaan.

                      Painopiste Yhdysvalloissa

Kirjan nimi Viitta ja tikari on saanut innoitteensa niin Fritz Langin samannimisestä elokuvaklassikosta kuin Charles Dickensin lanseeraamasta salailuun ja väkivaltaan viittaavasta termistäkin. Esipuheessa Salo pohtii poliittisen jännityselokuvan käsitettä. Hänen mukaansa kaikki elokuvat ovat poliittisia, koska ne kytkeytyvät valmistusaikansa todellisuuteen. Toisaalta kaikki ovat myös jännityselokuvina, koska ne ovat ”elämää, josta tylsät kohdat on leikattu pois”.  Kirjassa on tietysti jouduttu tyytymään selkeisiin rajauksiin. Lähempään esittelyyn Salo on valinnut 61 elokuvaa 1930-luvulta tähän päivään asti painopisteen ollessa yhdysvaltalaisessa tuotannossa. Lisäksi mukana on kiinnostavien elokuvien ja tv-sarjojen lista.

                      Tarkkoja pienoiskuvia

Lajeista ilmeisimmin mukana on erityisesti vakoiluun ja poliittisiin salahankkeisiin keskittyneitä tarinoita. Salo ei ole ottanut mukaan todellisuuspakoisia fantasiaan kääntyviä elokuvia, kuten James Bondeja. Enemmänkin esiin nousevat agenttilajityypin vahvat kirjalliset juuret ja tarinoiden surullinen pohjavire sekä moraalinen monitulkintaisuus. Näin Salo jatkaa komeasti elokuvakirjoittamisen humanistista perinnettä, jossa teokset nähdään muunakin kuin pelkkänä kulutustavarana.

Sivumäärä ei ole sallinut yksityiskohtaisia analyyseja esitellyistä elokuvista, mutta sen sijaan tarjolla on tarkkoja kytkentöjä kunkin elokuvan valmistusajankohdan todellisuuteen. Salo mainitsee esittelyjensä yhteydessä myös rinnakkaisteoksia, joihin filmihullujen kannattaa tutustua. Hän on valinnoillaan kunnioittanut klassikkoja, mutta esiin tulee myös elokuvateollisuuden rooli. Poliittisia sanomia on monesti ajan paineissa jouduttu pehmentämään. Ilahduttavaa on, että klassikoiden ja nykypäivän välillä on saavutettu varsin hyvä tasapaino. Uuden vuosituhannen tuotannosta läpikäydään useampia helmiä. Toki Euroopasta ja Aasiasta olisi varmasti löytynyt enemmänkin esiteltävää. Itse olisin kaivannut runsaammin mukaan 1970-luvun ranskalaisia ja italialaisia elokuvia, jotka pureutuivat poliittiseen terrorismiin ajan hermolla. Kaikkiaan kyseessä on kuitenkin erinomainen johdatus aiheeseen.