ELOKUVANTEKIJÄT
ÄÄNESSÄ
Sakari Kirjavaisen,
Marja Pensalan ja Kati von Zansenin toimittama teos Konnia ja huligaaneja
pureutuu kotimaisen elokuvan historiaan tekijöiden näkökulmasta.
Kirjoittajakolmikko on haastatellut suuren joukon elokuvahistoriaamme eri
rooleissa vaikuttaneita henkilöitä ja nyt nuo keskustelutuokiot on koottu
kansien väliin. Aiemmin ne ovat ilmestyneet elokuvakulttuurilehti Lehtisetissä
vuosina 2001-2009 ja siitä johtuukin, että osa haastatelluista on ehtinyt jo
kuolla.
Lupaavasta lähtökohdasta huolimatta tuppaa kokonaisuus
jäämään vähän hajanaiseksi ja valitettavasti haastattelut jäävät usein
laimeiden tuokiokuvien sarjaksi. Olisin kaivannut enemmän kaivautumista
yksittäisten elokuvien estetiikkaan, tekovaiheisiin ja siihen, mitä tekijät
työpanoksestaan tällä hetkellä ajattelevat suhteutettuna nykyelokuvaan ja sen
suomiin mahdollisuuksiin.
Onneksi mukana on myös vahvaa sisältöä. Tästä kiitos kuuluu
ennen kaikkea haastatelluille ohjaajille ( Jaakko Pakkasvirta, Jörn Donner,
Aito Mäkinen, Maunu Kurkvaara, Matti Kassila) ja maahantuoja Jussi Kohoselle.
Kirjan avaus on sykähdyttävä. Pienimuotoisen elokuvan suomalainen mestari Erkko
Kivikoski (1936-2005) korostaa elokuvaa henkilökohtaisena ilmaisuvälineenä.
Teksti on siis elimellistä jatkoa hänen tarkan impressionistisia havaintoja
sisältäneille teoksilleen, joissa varsinkin nuorten ihmisten sieluntilat
tavoitettiin ilahduttavalla tarkkuudella. Juuri nuorista tekijöistä Kivikoski
olikin huolissaan. Hänen mukaansa sekä elokuva-alan koulutus että kaupalliset
mekanismit pahimmillaan latistavat ja tuhoavat ohjaajakokelaiden sisäistä
maailmaa. Puhe on punnittua ja sitä kannattaa pohtia jokaisen, jota elokuva
taiteena kiinnostaa.
Tunteen merkitystä korostaa myös tuottajana toiminut Jussi
Kohonen, joka maahantuontiensa ansiosta tunsi leegion eri maiden suuria
ohjaajia ja tutustui syvällisesti varsinkin itäeurooppalaiseen tuotantoon.
Kohosen mukaan kulttuuri hävisi Venäjältä Neuvostoliiton romahduksen myötä ja
liike-elämä on ottanut venäläisen nykyelokuvan haltuunsa. Muutenkin alan
konkareita tuntuu huolettavan yksilöllisen ilmaisun häviäminen taloudellisten
ja yhteiskunnallisten paineiden puristuksessa. Jaakko Pakkasvirta kertoo
seikkaperäisesti oman ohjaajanuransa loppumisen syistä ja ne ovat varsin karua
kertomaa, jotka saavat pohtimaan elokuvantekijän toimintaedellytyksiä
yleisemminkin. Jatkuva taiteellisten visioiden ja arjen realiteettien välinen
törmäyskurssi johti ilmeisesti jonkinlaiseen loppuun palamiseen. Hän
vaikuttaakin löytäneen sykähdyttävimmät taidekokemuksensa teatterin parista.
Lopuksi kirja vie harvemmin koluttujen polkujen pariin
päästäessään ääneen elokuvien kääntäjän (Eija Pokkinen), kriitikon (Heikki
Eteläpää) ja animaattorin (Jan-Eric Nyström). Pakkasvirran klassikosta Vihreä leski
muistettu Pokkinen kertoo kokemuksistaan näyttelijänä ulkomaita myöten ja
muistuttaa hyvän käännöksen merkityksestä elokuvalle. Tälläkin saralla Pokkinen
ylsi huomattaviin tuloksiin. Nyström puolestaan on tehnyt esimerkiksi
legendaarisen Masinol-mainoksen ja alku- ja lopputekstit useampaan Aki
Kaurismäen elokuvaan.
Konnia ja huligaaneja
Toimittaneet: Sakari Kirjavainen, Marja Pensala, Kati von
Zansen.
Gaudeamus 2013
315 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti