ELOKUVANTEKIJÄT ÄÄNESSÄ

 Sakari Kirjavaisen, Marja Pensalan ja Kati von Zansenin toimittama teos Konnia ja huligaaneja pureutuu kotimaisen elokuvan historiaan tekijöiden näkökulmasta. Kirjoittajakolmikko on haastatellut suuren joukon elokuvahistoriaamme eri rooleissa vaikuttaneita henkilöitä ja nyt nuo keskustelutuokiot on koottu kansien väliin. Aiemmin ne ovat ilmestyneet elokuvakulttuurilehti Lehtisetissä vuosina 2001-2009 ja siitä johtuukin, että osa haastatelluista on ehtinyt jo kuolla.

Lupaavasta lähtökohdasta huolimatta tuppaa kokonaisuus jäämään vähän hajanaiseksi ja valitettavasti haastattelut jäävät usein laimeiden tuokiokuvien sarjaksi. Olisin kaivannut enemmän kaivautumista yksittäisten elokuvien estetiikkaan, tekovaiheisiin ja siihen, mitä tekijät työpanoksestaan tällä hetkellä ajattelevat suhteutettuna nykyelokuvaan ja sen suomiin mahdollisuuksiin.

Onneksi mukana on myös vahvaa sisältöä. Tästä kiitos kuuluu ennen kaikkea haastatelluille ohjaajille ( Jaakko Pakkasvirta, Jörn Donner, Aito Mäkinen, Maunu Kurkvaara, Matti Kassila) ja maahantuoja Jussi Kohoselle. Kirjan avaus on sykähdyttävä. Pienimuotoisen elokuvan suomalainen mestari Erkko Kivikoski (1936-2005) korostaa elokuvaa henkilökohtaisena ilmaisuvälineenä. Teksti on siis elimellistä jatkoa hänen tarkan impressionistisia havaintoja sisältäneille teoksilleen, joissa varsinkin nuorten ihmisten sieluntilat tavoitettiin ilahduttavalla tarkkuudella. Juuri nuorista tekijöistä Kivikoski olikin huolissaan. Hänen mukaansa sekä elokuva-alan koulutus että kaupalliset mekanismit pahimmillaan latistavat ja tuhoavat ohjaajakokelaiden sisäistä maailmaa. Puhe on punnittua ja sitä kannattaa pohtia jokaisen, jota elokuva taiteena kiinnostaa.

Tunteen merkitystä korostaa myös tuottajana toiminut Jussi Kohonen, joka maahantuontiensa ansiosta tunsi leegion eri maiden suuria ohjaajia ja tutustui syvällisesti varsinkin itäeurooppalaiseen tuotantoon. Kohosen mukaan kulttuuri hävisi Venäjältä Neuvostoliiton romahduksen myötä ja liike-elämä on ottanut venäläisen nykyelokuvan haltuunsa. Muutenkin alan konkareita tuntuu huolettavan yksilöllisen ilmaisun häviäminen taloudellisten ja yhteiskunnallisten paineiden puristuksessa. Jaakko Pakkasvirta kertoo seikkaperäisesti oman ohjaajanuransa loppumisen syistä ja ne ovat varsin karua kertomaa, jotka saavat pohtimaan elokuvantekijän toimintaedellytyksiä yleisemminkin. Jatkuva taiteellisten visioiden ja arjen realiteettien välinen törmäyskurssi johti ilmeisesti jonkinlaiseen loppuun palamiseen. Hän vaikuttaakin löytäneen sykähdyttävimmät taidekokemuksensa teatterin parista.

Lopuksi kirja vie harvemmin koluttujen polkujen pariin päästäessään ääneen elokuvien kääntäjän (Eija Pokkinen), kriitikon (Heikki Eteläpää) ja animaattorin (Jan-Eric Nyström). Pakkasvirran klassikosta Vihreä leski muistettu Pokkinen kertoo kokemuksistaan näyttelijänä ulkomaita myöten ja muistuttaa hyvän käännöksen merkityksestä elokuvalle. Tälläkin saralla Pokkinen ylsi huomattaviin tuloksiin. Nyström puolestaan on tehnyt esimerkiksi legendaarisen Masinol-mainoksen ja alku- ja lopputekstit useampaan Aki Kaurismäen elokuvaan.

Konnia ja huligaaneja

Toimittaneet: Sakari Kirjavainen, Marja Pensala, Kati von Zansen.

Gaudeamus 2013

315 sivua