Muun laajan tuotantonsa ohella Edvin Laine ehti ohjata myös kaksi urheiluaiheista elokuvaa. Niistä jälkimmäinen on Veteraanin voitto, jossa Tapio Rautavaara esittää työläistaustaista keihäänheittäjää, joka kärsii kehnosta itsetunnosta ja päihdeongelmista. Nämä aiheuttavat lisää hankaluuksia niin kotona kuin työpaikallakin. Kaiken takana on sota, niin antaa elokuva vihjauksenomaisesti ymmärtää.
Toteutukseltaan tämä teos ei ole ohjaajansa parhaita, mutta on mainettaan parempi. Pentti Unhon ja Olavi Tuomen kuvaus on tyylikästä ja Tapio Rautavaara on yllättävän hyvä pääroolissa. Anopin roolissa nähtävä Tyyne Haarla on erinomainen. Veteraanin voitto on alunperin tehty juhlistamaan TUL:n 35-vuotista taivalta. Se sisältääkin välähdyksiä liittojuhlista ja myös Väinö Leskisen puheesta (Leskisen vaimo Margit Hietamäki-Leskinen oli 1940-luvulla Suomen paras rintauimari).
Ajankuvaltaan teos on kuitenkin kiehtova. Selväksi tulee TUL:n aatteellinen puoli. Urheilua korostetaan joukkoliikkeenä, samoin osana hyvää elämää ja virkistäytymisenä ja valmistautumisena työntekoa varten. Myös urheilun eksistentiaalinen puoli välähtävää ajoittain esiin elämää rikastuttavana tekijänä.
Tätä ihanteellista taustaa vasten on mielenkiintoista, että Rautavaaran esittämä päähahmo on kaikkea muuta kuin esimerkillinen. Hän käyttää alkoholia työpaikalla, on menettää työnsä, jossa ei erityisemmin viihdy ja riitelee vaimonsa kanssa siitä kumpi määrää. Hänen itsetunnolleen käy, että asuinpaikka on appivanhempien nurkissa. Tämä johtuu ilmeisesti niin asuntopulasta kuin heikosta taloudellisesta tilanteestakin. Nämä ristiriidat ovatkin elokuvan kiehtovinta antia, tilanne oli ilmeisesti melko yleinen sodanjälkeisinä vuosina. Perheen kanssakäymistä ja Rautavaaran ongelmia kuvaavat jaksot ovat hyvin ilmaisevia.
Elokuva tulee näyttäneeksi myös työelämän kireän tahdin ja sen kuinka rationalisointi oli päivän sana. Kaikkialla pyrittiin yhteiskuntaa rakennettaessa tehokkuuteen. Päähahmon reagoinnin voikin nähdä ristiriidan ilmauksena, tahtona säilyttää oma persoona monien vaatimusten paineessa. Loppu on tietenkin onnellinen, mutta ei pyyhkäise pois sitä, mitä aiemmin on nähty.
Sukupuolirooleiltaan teos on välillä huvittavan (tai surullisen) vanhanaikainen. Vaimo valittaa miehensä juomisesta, mutta sankaruus urheilussa pyyhkäisee sen tieltään. Muutenkin miehet odottavat vaimolta enemmän "ymmärrystä." Toki juuri tämä on nykykatsojan kannalta kiehtovaa ja paljastavaakin.
Teoksen ansio on siis siinä, että se esittelee suuren määrän ajan todellisuudessa kyteneitä ristiriitoja. Tavallaan nämä ulottuvat myös urheilukohtauksiin. Puheen tasolla korostetaan kilpailemista oman työn ohella ja yhteiskuntaa rakentavana toimintana. Käytännössä kuitenkin urheilusankaruus, muita kovempi tulos, on nimenomaan se, joka ratkaisee (ainakin näennäisesti) elokuvan monet ongelmat. Tämä näennäisratkaisu kuitenkin samalla tekee teoksesta dramturgisesti huteran.
Myös yksilön ja kollektiivin välinen jännite on koko ajan nähtävissä. Rautavaaran esittämä päähenkilö on sopeutumaton ja yksilöurheilija. Urheiluliikkeessä kuitenkin korostetaan kollektiivisuutta ja tätä korostavat juhlissa nähdyt voimisteluesitykset. Tietysti voi ajatella, että kertoo liikkeen joustavuudesta, että mukaan mahtuu myös "kapinallisia" yksilöurheilijoita.
Veteraanin voitto sisältää aitoja välähdyksiä TUL:n liittojuhlista ja urheilun esteettistä arvoa korostetaan. Aikansa huipuista mainitaan Valto Olenius, Jorma Valkama, Voitto Hellsten ja Soini Nikkinen. Valkama ja Hellsten saavuttivat vuotta myöhemmin pronssia Melbournen olympialaisissa, Nikkinen puolestaan teki ME:n keihäänheitossa.
Veteraanin voitto
Ohjaus: Edvin Laine
Pääosissa: Tapio Rautavaara, Asta Backman, Vilho Siivola, Tyyne Haarla, Pertti-Kalevi, Pikku-Eeva, Assi Nortia, Heikki Savolainen, Kullervo Kalske.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti