tiistai 12. toukokuuta 2020

Molskis, sanoi Eemeli, molskis! (1960)

Eemeli on vanhempiensa kanssa rauhallista elämää viettävä aikamiespoika, mutta idylliin tulee särö, kun veroviranomainen ilmaantuu paikalle. Eemeli päättää lähteä Helsinkiin ansaitakseen rahat yllättäviin mätkyihin. Siellä hän tutustuu kaupungin viimeiseen vossikkaan ja ryhtyy tälle kuskiksi.
Tämä on toinen Eemelin nimikkoelokuvista ja kuului lapsuuteni suosikkeihin. Edellisestä katsomisesta olikin kulunut jo aikaa, mutta yllättävän hyvin tämä vieläkin toimii. Ohjaaja Ville Salminen pitää tarinan hyvin näpeissään, musiikkinumerot ovat usein tunnelmallisia ja lopun pellehyppynäytöskin on saatu nivottua melko kekseliäästi mukaan.
Tyylillisesti elokuva on mielenkiintoinen. Se on osaksi perinteinen puskafarssi, mutta toisaalta musiikkielokuva ja sisältää sadunkin piirteitä. Vakavalla naamalla vitsejä lasketteleva Eemeli on selkeästi myös satuhahmo, joka saa kanssaihmistensä parhaat puolet esiin. Temaattisesti tarinassa käsitellään uuden ja vanhan ristiriitaa. Vanhat asiat, kuten hevoskyydit elinkeinona, ovat kadonneet tai katoamassa. Tämä hyväksytään, mutta samalla vanhaa halutaan pitää muodossa tai toisessa yllä. Sikäli elokuva vertautuu käsikirjoittaja Reino Helismaan tuotannossa teokseen Kaksi vanhaa tukkijätkää. Tarinan kiltteydestä huolimatta mukana on myös tummia sävyjä, jotka ovat taustalla (lasten ahdinko ja heidän rikkinäinen taustansa, unelmien saavuttamisen vaikeus ja hetkellisyys, ajan väistämätön kuluminen ja ihmisten vanheneminen, lisäverot ja alussa ilmenevä hevosen lopetusuhka).
En muistanut, että tässä on laulunumeroita näin paljon. Parhaat niistä ovat erinomaisia. Näitä ovat Tapio Rautavaaran ja Eemelin kilpalaulanta hevostensa paremmuudesta, Tapio Rautavaaran esittämä Viimeinen vossikka ja Georg Otsin Elämäntoverini. Tässä numerossa Eemeli ajaa hevosta ja vanha pari istuu takapenkillä kyydissä. He muuttuvat muistoissaan nuoriksi rakastavaisiksi. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi koskettavimmista kotimaisista elokuvakohtauksista ikinä ja saavuttaa lyyrisen tiheyden.
Helismaan käsikirjoittamissa elokuvissa oli usein kitkainen suhde työntekoon. Tässäkin Eemeli lähinnä haluaa viettää rauhallista elämää ja teettää kuskinakin työnsä asiakkaillaan, mutta niin, että nämä pitävät siitä. Yleensäkin näissä elokuvissa ihmiset haluavat elää omilla ehdoillaan ja onni löytyy lähipiiristä ja pienistä asioista. Tässä mielessä Toivo Särkän tuottamat vanhat SF-elokuvat, jotka uskovat ihmisen perimmäiseen hyvyyteen, muistuttavat yllättävästi Aki Kaurismäen teoksia. Kaurismäki tulee mieleen siitäkin, että viranomaiset esitetään ihmisten elämään saapuvina töykeinä tunkeilijoina.
Kaikkiaan voi sanoa, että tämä Eemeli-elokuva tuskin on mestariteos, mutta kylläkin hyvin tehty viihde-elokuva. Jos tykkää vanhasta kotimaisesta komiikasta, niin tämä kestää useita katselukertoja.

Molskis, sanoi Eemeli, molskis!
Ohjaus: Ville Salminen
Pääosissa: Eemeli, Uljas Kandolin, Tarja Nurmi, Ville-Veikko Salminen, Vesa Enne, Pikku-Jaana (Jaana Saarinen), Tapio Rautavaara, Armas Jokio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti