Likainen puolitusina (1982)

Viisi miestä myöhästyy eri syistä kertausharjoituksista ja he saapuvat omia aikojaan Ruutsalon varuskuntaan, jossa heitä odottaa vääpeli Kyllijoki (Tenho Saurén). Samaan aikaan amerikkalaisen ohjaajan johtama filmiryhmä on saapumassa Suomeen kuvaamaan. Heidän elokuvaansa liittyy jalkapallon näköinen pommi, joka katoaa varuskuntaan kuljetettaessa. Presidentin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen päätetään, että varuskuntaan myöhässä saapuneet miehet (ja yksi nainen) lähtevät yhdessä etsimään pommia. Operaatiota johtaa vääpeli Kyllijoki.

Visa Mäkisen viides ohjaustyö on teknisesti sujuvaa työtä, rinnakkaisia juonilinjoja kuljetetaan ihan hyvin. Pallon etsintävaiheessa filmi sortuu välillä tyhjäkäyntiin. 

Temaattisesti voisi sanoa, ettei ohjaaja ainakaan tämän filmin perusteella luota erityisesti ihmisten kykyyn hoitaa asioita. Kaikki hahmot ovat toinen toistaan epäpätevämpiä ja yrittävät luistaa vastuusta virheiden sattuessa. Ajoittaisen tyhjäkäyntinsä vastapainoksi elokuva sisältää joitakin herkullisen absurdeja kohtauksia ja tunnelmaa, jotka ainakin minua naurattivat. Tällaisia ovat esimerkiksi neuvottelu presidentin luona ja majuri Auerin (Kauko Helovirta) vierelle metsässä ilmaantuva tyyppi, joka luettelee majurin kertausharjoituksissa tekemiä virheitä.

Likaista puolitusinaa pidetään usein sotilasfarssina ja siinä onkin lajin piirteitä (armeijaympäristö, hierarkian teko naurettavaksi), mutta varsin runsaasti myös muuta. Yksi taso on ihan tavallinen kansanomainen sekoilufarssi, toinen elokuvien konventioille naureskelu. Mukana on myös parodiaa ajankohtaisista asioista. Yksi piirre, jota ei juuri ole käsitelty, on elokuvan nimen vihjaama parodia Likaisesta tusinasta, tuosta äijäfilmien klassikosta.

Siinä missä Likaisen tusinan operaation pomo on kova ja pätevä, tässä vääpeli on pätevä vain näennäisesti. Myös operaatio, joka esikuvassa on tiukasti johdettu ja harjoiteltu, on tässä hyvin summittainen. Itse operaation suorittajat ovat hekin Mäkisen versiossa enemmänkin rentoja tyyppejä, jotka yrittävät päästä melko vähällä. Tämä asettaa koko sankaruuden kyseenalaiseen valoon. Tietenkin parodia on ilmeistä, mutta se on toteutettu niin kieli poskessa, että naurattaa ainakin minua. Lisäksi tehtävän kohde (pommiksi naamioitu jalkapallo) on absurdi jo sinällään.

Tästä pääsemme kysymykseen Visa Mäkisen elokuvien arvottamisesta. Esteettisesti niitä pidetään usein roskana (teema, johon palaan myöhemmissä teksteissäni), mutta ainakin Likainen puolitusina on melko elokuvamaisesti toteutettu. Lisäksi se viihdytti ja naurattikin usein. Jos tälle pitäisi jotain tähtiä antaa, niin esteettisestä suorituksesta antaisin kenties kaksi, mutta viihdyttävyydestä neljä. Mukavaa "aivot narikkaan"-viihdettä, joka vie lisäksi lapsuusaikoihin.

Likainen puolitusina (1982)

Ohjaus: Visa Mäkinen

Pääosissa: Allan Tuppurainen, Ilmari Saarelainen, Visa Mäkinen, Tauno Karvonen, Matti Ruohola, Titta Jokinen, Kauko Helovirta, Tenho Saurén, Reijo Salminen, Ville-Veikko Salminen.