Suomenruotsalainen kirjailija Jarl Hemmer kuuluu niihin, joilla on ollut onnea tulla filmatisoiduiksi hyvin. Toivo Särkkä ohjasi hänen teksteistään kaksi pääteoksiinsa luettavaa elokuvaa (Vaivaisukon morsian ja 1918) ja Ivar Johansson puolestaan teki Ruotsissa Viljan valtakunnan kahdesti (vuosina 1929 ja 1950). Varsinkin aikaisempaa versiota pidetään klassikkona ja se kuului Ingmar Bergmanin suosikkielokuviin. Myös Matti Kassilan Sininen viikko (1954), joka perustuu Hemmerin yhä suomentamattomaan novelliin, sai heti alkuun kriitikoiden tunnustuksen. Siitä on myöhemmin tullut yksi Kassilan komean uran pääteoksista ja vakiintunut klassikko.
Usko Siltanen (Matti Oravisto) lähtee alun dokumentaarista tyyliä tavoittelevassa jaksossa saareen kesäisen viikonlopun viettoon monen muun tavoin. Työviikko on takana, on aika rentoutua ja mahdollisuus viettää vapaa-aikaa lauantai-illan ja sunnuntain verran. Usko päättää kuitenkin jäädä saareen maanantaina viettämään rokulipäivää. Hän kiinnittää huomionsa myös saareen jääneeseen Siiri Forssiin (Gunvor Sandkvist), jonka Usko on huomannut jo aiemmin, viikonloppuna pidettyjen tanssien aikana. Pariskunnan välille syntyy lyhyt suhde, vaikka Siiri onkin naimisissa itseään vanhemman Bertel Forssin (Toivo Mäkelä) kanssa. Suhde sisältää niin alun onnen ja aistinautinnot kuin epäilyksen ja syyllisyydenkin tunteet.
Suomen kansallisfilmografiaan kirjoittamassaan esseessä Sakari Toiviainen toteaa, että alkuperäisen novellin melodramaattista painokkuutta ja raamatullisuutta on häivytetty jonkin verran elokuvassa. Siitä huolimatta Sininen viikko on aito melodraama, jossa Kassila käsittelee psykologisesti osuvasti niin syyllisyyden tuntoja kuin itselleen valehtelemistakin. Tässä mielessä teos on jonkinlainen esityö ennen vielä parempaa Elokuuta (1956). Elokuva on taitava yhdistelmä alitajuista ja arkipäiväistä, melodraamaa ja realismia. Pääosakolmikon suoritukset ovat erinomaisia, mutta erityisen vaikutuksen itseeni teki tällä katsomiskerralla Matti Oraviston päärooli. Oravisto näyttää pienin vivahtein niin nuoren miehen uhon, seksuaalisen nälän kuin epävarmuuden ja syyllisyydenkin tunnot. Lopussa myös perimmäinen hyväsydämisyys ja reiluus tulee pintaan.
Osmo Harkimon taitavalla kuvauksella on olennainen rooli filmin onnistumisessa. Kamera on taltioinut tarkasti valon vivahteet ja luonnon mahdollisuudet mielentilojen ilmentäjänä on erinomaisesti tavoitettu. Elokuvan symboliikka on (Kassilalle usein tyypillisesti) joissakin kohtauksissa hieman alleviivailevaa. Ajattelen lähinnä alun kahvipannukohtausta ja tilannetta, jossa Usko saa haavan sormeensa. Näihin Toiviainenkin kiinnitti huomiota. Nämä ovat kuitenkin pikkujuttuja onnistuneen kokonaisuuden rinnalla, tarinassa joka näyttää, mikä merkitys elämän pienillä, melkein itsetiedottomilla valinnoilla voi olla.
Sininen viikko 1954
Ohjaus: Matti Kassila
Pääosissa: Matti Oravisto, Gunvor Sandkvist ja Toivo Mäkelä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti